Mentorointi

Tekstialan mentorointiohjelma
Tekstin talon mentorointiohjelma tekstialan ammattilaisille käynnistyi 06.06.2024. Ohjelman tavoitteena on auttaa ammattilaisia löytämään uusia näkökulmia työhönsä mentorin tuella. Ohjelma on suunnattu erityisesti tekstialan freelancereille, mutta kaikki alalla toimivat voivat hakea mukaan ohjelmaan.
Mentorointi on luottamuksellinen ammatillinen suhde. Tämän ansiosta aktorin on mahdollista keskustella avoimesti ja rohkeasti mentorin kanssa haastavista aiheista, kuten työtilanteen vaikeuksista tai taloudellisista asioista. Mitä avoimemmin vaikeita aiheita käsitellään, sitä suuremman hyödyn mentorointi tarjoaa molemmille. Mentoroinnissa fokus on vertaistuessa ja tiedon jakamisessa. Keskustelemalla ja jakamalla näkemyksiään ammattilaiset pääsevät oppimaan toisiltaan uusia tapoja toimia.
Mentoroinnista ei makseta kenellekkään, mutta ohjelma tarjoaa osallistujille paljon aineetonta pääomaa.
Ohjelman ensimmäiselle vuodelle valittiin 17 mentori-aktori-paria. Ohjelmaan päässeistä noin kolmannes oli pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.
Ohjelma on osa Tekstin talon toteuttamaa Valtakunnallista tekstialan kehityshanketta. Hanke muodostuu tämän ohjelman lisäksi Tekstialantyöhyvinvointiohjelmasta sekä valtakunnallisesta kirjallisuustapahtumien kalenterista, Kirjallisuuskalenteri.fi:stä.
Mentorin ja aktorin kriteerit
Mentorisuhde on ehdottoman luottamuksellinen. Tämän ansiosta aktorin on mahdollista keskustella avoimesti ja rohkeasti mentorin kanssa haastavista aiheista, kuten työtilanteen vaikeuksista tai taloudellisista asioista. Mitä avoimemmin vaikeita aiheita käsitellään, sitä suuremman hyödyn mentorointi tarjoaa.
On myös tärkeää, että mentorille tuodaan rohkeasti esiin mahdolliset erimielisyydet tai väärinkäsitykset. Mahdolliset väärinkäsitykset on hyvä selvittää mahdollisimman pian, ensisijaisesti mentoriparin kesken, mutta tarvittaessa mentoriohjelman koordinaattorin avustuksella.
Tutustu tarkempiin kriteereihin tästä: Mentoroinnin kriteerit
Ohjeet mentorille ja aktorille
Jokainen mentori-aktori-pari päättää omasta työskentelystään. He sopivat yhdessä tavoista työskennellä ja pitää yhteyttä ohjelman aikana. Ohjelman puolesta pareja ohjataan ja heille tarjotaan suuntaa antavia ohjeita työskentelyyn. Lopulta mentorivuoden sisältö on kuitenkin kiinni aktorin ja mentorin välisistä sopimuksista.
Tutustu tarkemmin mentorin ja aktorin ohjeisiin tästä:
Mentorin ohjeet
Aktorin ohjeet
Lisätiedot
Hankekoordinaattori Aleksi Aro-Heinilä
aleksi.aro-heinila@tekstintalo.fi
050 320 1036
Rahoitus
Euroopan unionin rahoittama - NextGenerationEU
