Siirry pääsisältöön
Edellinen
Seuraava
Uutiset 09.04.2024

Tekstin talolle 250 000 euroa Tekstilaboratorio-tapahtumakokonaisuuden toteuttamiseen

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt Tekstin talon monitaiteiselle Tekstilaboratorio-hankkeelle 250 000 euron apurahan Suuret kulttuurihankkeet -haussaan. Hanke käynnistyy kesällä 2024 ja jatkuu vuoteen 2026.  

Hankkeessa Tekstin talo tarjoaa tiloja tekijöiden käyttöön työskentely- ja harjoittelutilaksi. Tekstilaboratorio-hankkeessa järjestetään kolme monitaiteista tekstiresidenssiä Tekstin talossa talvelle 2024–2025, kesällä 2025 ja talvella 2025–2026.

Hanketta pilotoidaan pienimuotoisemmin jo kesällä 2024. Tekstiresidensseihin kutsutaan kirjoittajia ja kirjailijoita Suomesta ja muualta maailmasta. Lisäksi mukaan kutsutaan kirjallisuudesta ja tekstitaiteesta kiinnostuneita eri alojen taiteentekijöitä. Tekijöiden apuna teosten suunnittelemisessa ja kokoamisessa on kullakin residenssijaksolla kaksi ohjaajaa ja hanketta koordinoiva tuottaja. 
 
Hankkeen ulkomaalaisten ja suomalaisten taiteilijoiden residenssityöskentelyn tuloksena tuotetaan yleisölle avoimia esityksiä, työpajoja ja keskustelutilaisuuksia, jotka tuovat suomalaisen tekstikulttuurin ja sen mahdollisuudet näkyviksi. Esitykset nähdään residenssien päätteeksi Tekstin talon ohjelmistossa. 

Tekstilaboratorio-hankkeessa vahvistetaan tekstintekijöiden monitaiteista osaamista ja kansainvälisiä verkostoja sekä kasvatetaan yleisön kiinnostusta tekstikulttuuria ja kirjallisuutta kohtaan. Residenssijaksojen yhteydessä järjestetään myös verkostoitumistilaisuuksia. 
 
”Tekstin talo haluaa olla laboratorio, joka mahdollistaa erilaiset kokeilut ja luo tekijöille edellytyksiä uudistaa omaa tekemistään – ja samalla koko tekstitaiteen kenttää. Nyt myönnetty apuraha luo siihen erinomaiset mahdollisuudet”, iloitsee toiminnanjohtaja Laura Serkosalo. 

Alfred Kordelinin säätiön tiedote 9.4.2024: Kordelinin säätiöltä miljoona euroa tiedettä, taidetta ja sivistysyhteiskuntaa tukeviin hankkeisiin

Muita uutisia